lauantai 30. tammikuuta 2016

keittiöhanaa.

Joka kerta keittiöliikkeissä, kun suunnittelijan kysymys kohdistui hanamieltymyksiimme, kohtasimme samaa kummastusta, kun Jii totesi suoralta kädeltä sen enempää selittelemättä, että: "ei Oraksen hanaa" ja minä tuolilla kiemurrellessani ähisin, että: "hanasta ei sitten ole harmainta haisuakaan". Tämä siksi, että en ole koskaan kohdannut keittiöhanaa, jonka kohdalla olisin sanonut, että: "tämä se on" tai edes, että: "voi, miten hieno hana". Suunnittelijan kysyessä en osannut edes määritellä, että onko tyyli L-hana, J-hana vai jokin sellainen ylimuotoiltu ja valoin varusteltu, joka näyttää tieteiselokuvassa avaruusaluksen ohjaimelta.

Joku ehkä ajattelee, että onko tuo nyt niin tarkkaa? Eikö riitä, että on edes sinne päin? No itse ajattelen, että hana on oikeastaan ainoa asia, mitä saarekkeesta ja oikeastaan koko keittiöstä varsinaisesti pilkistää esille. Minusta sillä on keittiössä kohtalaisen keskeinen visuaalinen rooli.

Nyt olen tehnyt läksyjä. Olen tuntikausia loikkinut Pinterestin ja Googlen väliä ja luulen minulla olevan nyt käsitys mitä kohden etenemme. Vahvempi tunne on muodosta, väristä hieman hatarampi.
kuva: pinterest.com
Kuvassa on Arne Jacobsenin suunnittelema Vola KV1, joka hintansa puolesta on ulottumattomissa, mutta jonka muoto saa minun puolestani lähteä ohjaamaan meitä kohden sitä oikeaa. Värit, joiden välillä olen pallotellut: musta, valkoinen ja kromi. Muodon osalta siinä on minusta kaikki oikein. Mikään kohta ei häiritse, kumma kyllä edes ei tuo kaulus.

Se on sitten toinen juttu, että onko mahdollista löytää Suomessa tyyppihyväksytty musta tai valkoinen hana, joka noudattaa samaa muotokieltä, mutta ei ole hinnaltaan aivan samaa luokkaa Volan kanssa... Yksi mikä voisi olla, on Niviton Rhythm:
kuva: nivito.fi
Mutta selvittelyjeni mukaan Niviton hanat eivät ole Suomessa tyyppihyväksyttyjä. Höh! Musta hana on mahdollista saada J-putkella, esim. tämä Tapwellin hana.
Ringo RIN 184 (kuva: tapwell.se)

Jos taas haluan muodon olevan lähellä Volaa ja Niviton vastaavaa, ei enää mustaa tahdo löytyäkään. Voihan! Jos nyt pitäisi päättää, en osaisi muodon ja värin välillä valita. Jos väristä luopuisin ja menisimme kromilla, vaihtoehtoja olisikin useita; Tapwellin Stick, Grohen Minta ja hieman edellisten muodosta poiketen Axorin Citterio M.
Axox Citterio M. kuva: hansgrohe.com
Tapwell Stick. kuva: tapwell.fi



Grohe Minta. kuva: reuter-shop.com


sunnuntai 24. tammikuuta 2016

keittiösopimus.

Keittiöliikkeitä olemme kiertäneet viime viikot ahkerasti. Takan suhteen olemme tehneet jo monta kertaa päätöksen... Kunnes taas olemme vetäneet takaisin. Takan suhteen tilanne auki edelleen, mutta keittiö sen sijaan; se on päätetty! 

Olimme ennalta ajatelleet, että Puustelli vastaisi laatutoiveisiimme, mutta olisi hinnaltaan ulottumattomissa. Suunnittelutapaamisessa tuntui kaikki loksahtavan kohdalleen, sellaisetkin seikat, jotka ajattelimme jäävän ilman ratkaisua. Kun tuli aika kuulla kokonaisuuden kustannukset, olimme valmistautuneet unelman totaaliseen murskautumiseen. Näin ei yllättäen kuitenkaan käynyt. Loppuhinta asettui mukavasti siihen haarukan puoliväliin, minkä olimme suunnittelijalle antaneetkin. Suunnittelijaa tuntui huvittavan se, että olimme hinnan suhteen yllättyneitä.

Suunnittelutapaamisessa ilmaisimme, että muutoin saa hinnan kanssa olla tarkkana, mutta taso on se, johon panostamme. Meillehän ei tule kuin se yksi ja ainut taso, niin siihen annoimme itsellemme luvan panostaa. Tuli muuten täytenä yllätyksenä, että Corian, josta vuosikaudet haaveilin onkin helposti naarmuuntuvaa. Sitä en tiennyt. Kun kohtasimme Louhen Super White kvartsitason, olimme myytyjä. Se se on. Piste. Jii selvitti vielä, että tason reuna on mahdollista saada ilman pyöristystä, kahden millin viisteellä.

Louhi Super White kvartsitaso. kuva: puustelli.fi

Jääkaappi, pakastin ja astianpesukone tulevat integroituna. Oviksi valikoitui maalattu valkoinen kiiltävä mdf, jossa vedinura. Tiedostamme haasteet mm. astianpesukoneen ja pakastimen kanssa; vedinurasta saa ottaa napakasti kiinni mm. nämä kaksi edellämainittua avatessaan. Välillä se vaan visuaalisuus tuppaa haastamaan funtiota. Minkäs teet? Meille oli alusta asti selvää se, että vetimiä emme halua. Voi olla, että tätä halua tullaan sitten kiroilemaan tulevaisuudessa. Riskejä on otettava, etenkin unelmien kanssa. ;)

maalattu valkoinen kiiltävä mdf-ovi vedinuralla. kuva: puustelli.fi
Jääkaappi, pakastin ja astianpesukone tulevat kaikki AEG:lta. Astianpesukoneen valintaan vaikutti erityisesti äänitaso. Koska keittiö on yhtenäistä tilaa oleskelutilojen kanssa, on tärkeää, ettei pesukone mylvi kovaäänisesti. Astianpesukone sijoitetaan saarekkeeseen. Jääkaapin ja pakastimen osalta luvataan molempien sulkeutuvan itsestään. Pakastimen ei pitäisi vaatia sulatusta missään vaiheessa. Tämä erityisen hyvä, kun kyseessä on keittiönhengettäret, jotka aina heinäkuussa havahtuvat siihen, ettei pakastimen laatikoita saa vedettyä ulos...

kuvat koottu osoitteesta: aeg.fi

Täältä blogista sain kahdelta ihanalta kommentoijalta vinkin aamiaiskaapista! Tuskailimme alkuun, että miten saisimme poistettua saarekkeen päältä vedenkeittimen ja kahvinkeittimen. Koko käsite aamiaiskaappi oli minulle vieras. Hetken googlattuani totesin, että "meille tulee aamiaiskaappi!". Tämän jälkeen, kun käsitettä esittelin erinäisissä keittiöliikkeissä sain kohdata yllättävän paljon vastarintaa. Tokihan minäkin ymmärrän, että kahvinkeittimestä peräisin oleva vesihöyry saattaa vahingoittaa ylläolevaa hyllylevyä ja että jossain vaiheessa saattaa joutua hyllylevyn uusimaan. Oli kuitenkin outoa, että asiakkaan toive torpattiin täysin monessa keittiöliikkeessä. Ja vaikka olimme ilmaisseet, että kahvikone on auttamattomasti liian kallis meidän budjettiimme, sitä jotkin keittiösuunnittelijat tuputtivat tuputtamistaan? Muutamat olivat sitä mieltä, että kauniiseen ehjään koneseinään yksinkertaisesti vaan tehdään aukko ja siinä se. Aivan kuin eivät olisi edes toiveitamme kuunnelleet. Ei aukkoja ei koloja, kiitos. Puustellin suunnittelijalle esitin toiveeni ehkä hieman varoen ja ajattelin saavani samanlaisen tylytyksen siitä, miten tuhoontuomittu idea koko aamiaiskaappi on. Toisin kävi. He ovat jopa lisänneet kaappirunkojen vakiovalikoimaansa viime kesänä tuotteen "aamiaiskaappi". No se oli sillä selvä sitten. Aamiaiskaapi tulee! 

Koska olimme vuoden ensimmäisen sadan ostajan joukossa saimme mukavat edut. Mm. Siemensin induktiolieden ja pyrolyysiuunin yhteishintaan 400 euroa! (ovh. reilut kaksi ja puoli tuhatta euroa...). Uunin kanssa samaan sarjaan menevä mikro piti tietysti laittaa vielä listalle. Välillä tosin mietin, että paljonko sitä mikroa tulee sitten käytettyä. Mutta kyllähän sitä sitten tulee; pikainen puuro, kaakao, eilisen ruuan lämmitys.. jne.

"touchSlider" kuva: siemens-home.fi
kuva: siemens-home.fi
Liesitaso on musta. Haluttu lämpötila säädetään liu'uttamalla sormea asteikkoa (touchSlider) pitkin. Joissain induktioliesissä teho valitaan painamalla kosketuspintaa toistuvasti. Siinäpä sitten näpytät, ja jos satut näpyttämään ohi halutun tehon - eikun uudelleen näpyttämään. Tämä liukuversio kuulostaa sitä vastoin näppärältä.

Uunin digitaalinäyttö, jota ohjataan yhdellä pyörällä. kuva: siemens-home.fi

Uuni sulautuu osaksi kaapistoseinämää. kuva: siemens-home.fi

kuva: siemens-home.fi
Mikroaaltouuni noudattaa uunin kanssa samaa muotoa. kuva: siemens-home.fi

Saarekkeeseen tulee ainoastaan yksi allas. Koska liesitaso on musta, oli ajatus antaa tälle mustalle pisteelle "pari" ja valita myös altaasta musta. Valittua tuli Blanco Subline 500-U (väri: anthrazit), joka on Silgranit kivimassaa. Materiaali kestää hyvin kuumuutta ja luvataan olevan lähes naarmuuntumatonta.

 kuva: lapetek.fi
Erotuksena yllä- ja allaolevaan kuvaan, meidän altaamme tullaan kiinnittämään alta, joten siihen ei tule kehystä. Alla kuvassa sama idea mustasta parivaljakosta, muutoin valkoisessa saarekeessa.

http://www.blanco-germany.com
Tähänastiset esittämäni asiat tuntuvat ainakin tässä vaiheessa päätetyiltä. Hana sen sijaan ja liesituuletin ovat hankalia! Teen niistä pohdintapostauksen jossain vaiheessa. Alla olevassa Puustellin suunnittelijan tekemä havainnekuva keittiöstämme. 

kuva: Puustelli

Vasempaan reunaan keittiötä sijoitettiin apteekkikaappi / apteekkarinkaappi. Oikeassa (ulkoseinässä) reunassa pakastin, jonka vieressä jääkaappi. Jääkaapin vieressä aamiaiskaappi ja tämän vieressä taas vetolaatikkokaappi täynnä säilytystilaa. Saarekkeen keittiön puolella on astianpesukone, sekä vetolaatikostot. Laatikot ovat tällä puolen erikoissyvät; 70 cm.