lauantai 29. marraskuuta 2014

tapaaminen.

Tämän viikon keskiviikkona tapasimme taas Kannustalon edustajan kanssa. Pohdintamme siitä, että tuleeko talomme olemaan muuttovalmis (108B) vai räätälöity (119) tulivat tapaamisen aikana päätökseen. Kerroimme miten muuttovalmiin helppous houkuttelee, mutta pohja ei vastaa täydellisesti toiveitamme. Projektin suuruusluokan huomioiden, ei tässä vaiheessa kannata alkaa tekemään myönnytyksiä.  Tunne siitä, että valmiissa talossa ei olisi täysin tyytyväinen ja olisi vieläpä tiennyt sen alusta lähtien, ei ole kovin tavoiteltava. Lisäksi edustaja vakuutti neliöhintaluokan olevan samaa suuruusluokkaa. Pelkomme siitä, että sitten jäämme vesikattovalmiin talon kanssa ikään kuin yksin, oli turha. Kannustalolta on myös mahdollista saada apua kodin loppuunsaattamiseen. Heidän kanssaan voi tehdä sopimuksen, että he kilpailuttavat urakoitsijat eri työvaiheisiin, tietysti maksua vastaan tämäkin tapahtuu.

Keskustelimme jo nyt valinnoista ja pohjaratkaisusta. Kävimme tarjouksen kohta kohdalta läpi ja meille selitettiin kaikki epäselviksi jääneet kohdat. Myös tähän 119 pohjaan haluamme pieniä muutoksia, kuten aiemminkin olen kirjoittanut. Toisen vessan sijaintia mietimme pitkään ja mietintä jatkuu myös näin tapaamisen jälkeen.

Toinen mistä keskustelimme pitkään oli kattokorkeus olohuoneessa ja ruokailutilassa, jossa meitä houkuttaisi katonnosto aavistuksen ylös. Tänään olimme katsomassa Aurora -taloa, jossa oli nimenomaisessa tilassa kattoa kohotettu vinoksi (kaltevuus 1:4). Katonnosto onnistuisi tällä kaltevuudella niin, että puhallusvillan voisi vielä katon eristeeksi laittaa. Pohjassa 119 talon leveys on 8,4 metriä, eli korkeimmalta kohdalta katto nousisi lähes neljään metriin.

Kysyin tänään esittelyssä myös ulkokaton kaltevuudesta, joka on kuulemma itse valittavissa, riippumatta siitä onko kyseessä yhden vai kahden kerroksen talo. Se oli hyvä tieto. Mielestäni aidossa ladossa on korkea ja jyrkkä katto.

Ikkunat tulevat Skaalalta tai Tiiviltä. Ilmeisesti samannäköiset ja hintaan ei vaikuta kumman valitsee. Ainakin tässä vaiheessa ajattelemme, että olohuoneen ja ruokailutilan ikkunat ovat kiinteät (niitä ei avata, eikä niissä näin ollen ole sälekaihtimien rekkuloita, kahvoja jne. Mietimme, että tälläkin hetkellä sälekaihtimia käytämme vain ihmisten katseiden estämiseen. Mikäli hirvien katseet eivät tulevaisuudessa haittaa, kiinteät ikkunat ovat näihin tiloihin visuaalisesti kaunein ja paras ratkaisu. Ruokailutilasta saa ulko-oven auki terassille. Tästä myös tilan tuuletus onnistuu tarpeen vaatiessa. Näiden tilojen ikkunat siis pestään vain ulkoa ja sisältä. Sekä makuuhuoneeseen että työhuoneeseen tulee avattavat sälekaihtimilla varustetut ikkunat. Meidän on mahdollista saada tummanharmaat ikkunanrungot ulkoa ja sisältä valkoiset. Hieno yksityiskohta!

Ensi viikon lauantaina on taas latoesittely. Tällä kertaa räätälöity malli. Odotamme innolla!


OT: Katsoin telkkarista ohjelmaa, jossa kerrottiin metsässä oleskelun vaikutuksista: "Metsässä oleskelu vaikuttaa elimistöön jo muutamassa minuutissa: verenpaine laskee, sydämen syke rauhoittuu ja stressihormoni kortisolin määrä vähenee." Tämän selittänee koukuttumisen viikonlopun pitkiin metsässä samoiluihin. Mietimme, että miten vointimme koheneekaan, kun käytännössä tulemme asumaan metsässä! ;)

sunnuntai 23. marraskuuta 2014

tonttimme.

Tänään kävimme pitkästä aikaa tontilla. Nyt, kun tontin omistus on varmaa, voi vihdoin iloita ja uskaltaa oikeasti ajatella, että miltä tontti näyttää ja tuntuu. On sanottava, että hyvä olo tuli. Tontti tuntui suuremmalta kuin silloin kun viimeksi siellä käytiin. Siellä oli nähtävissä selkeitä paikkoja maastossa, jossa hirvet tai peurat olivat käyneet nukkumassa. Kuusia, mäntyjä, muutama koivu ja pihlaja vallitsevat näkymiä.





latoesittely.

Eilen näimme ensimmäistä kertaa ladon livenä. Tähänhän asti viehätys ja kiinnostus ovat pohjautuneet pelkkiin näkemiimme kuviin niin pohjapiirroksista kuin ulkokuvistakin. Näkemämme lato oli mallia muuttovalmis 121D. Kokoluokka siis on suurinpiirtein samaa, jota ne meidänkin haaveilemamme mallit (108B ja 119) edustavat. Tämä oli meidän toinen Kannustalon taloesittelymme ja jälleen on sanottava, että kyllä viimeistelyn laatu ja huonekorkeus ovat ne, jotka päällimmäisinä mieleen jäivät. Toisekseen on sanottava, että oli huojentavaa nähdä oikea lato ja todeta, että ihastuksemme latoa esitteleviin kuviin yltää myös ihan 3D-maailmaankin. Ikkunat ovat ladossa se juttu, jotka sisäpuolelta taloa tarkastellessa saavat erityisesti sen poikkeamaan muista; Korkeat ja kapeahkot lattiaan asti ulottuvat ikkunat ja niiden sijoittelu parhaimmillaan niin, että talosta näkee läpi ikkunoiden sijaitessa toisiaan vastapäätä avoimessa olohuoneen ja keittiön yhdistelmässä. Ulkopuolelta katsoessa korkea harjakatto. Tähän malliin ei oltu haluttu ikkunaluukkuja, jotka mielestäni viimeistelevät ladon ilmeen.

lauantai 22. marraskuuta 2014

lainhuuto.

Seuraava vaihe onkin sitten lainhuudon hakeminen.  Onneksi tonttikauppamme tapahtui 20.6.2014 jälkeen, sillä ennen tätä tapahtuneisiin kauppoihin liittyviä, lainhuutoa varten toimitettavia liitteitä, tuli olla paljon enemmän. Mikäli olen tulkinnut ohjeita oikein, tarvitsemme lainhuutohakemukseen itse hakemuksen lisäksi kuitit maksetuista varainsiirtoveroista (molempien) ja maksetusta kauppahinnasta sekä kopion perunkirjasta. Kaupanteon yhteydessä saimme jo valmiiksi kopion perunkirjasta jonka osakasluettelo oli valmiiksi vahvistettu maistraatissa. Pitää maanantaina tulostaa ja allekirjoittaa hakemus, jonka jälkeen sen voi ymmärtääkseni skannata ja lähettää muiden liitteiden mukana sähköisesti.

Kaikki maksaa... Hyväksytty suunnittelutarveratkaisuhakemus kustansi yli 500 euroa (viralliset kartat, kiinteistöjen omistajien tietojen selvittäminen + varsinainen hakemuksen hyväksyminen). Lainannostosta perittiin 300 euroa. Varainsiirtoveron lisäksi myös lainhuudatus maksaa, joka on hieman päälle toista sataa, mikäli oikein MML:en sivuja tulkitsen. Sen jälkeen tulee vielä lohkomiskustannukset, joiden suuruus on 1000 euron luokkaa.

varainsiirtovero.

Varainsiirtovero on nyt maksettu. Se piti maksaa niin, että kumpikin maksoi siitä puolet. Sen suuruus on se 4% kauppahinnasta. Maksamisessa tuli tarkkaan merkitä viestikenttään oikeat tiedot, jotta maksu välittyy onnistuneesti. Nyt varainsiirtoveron maksamisen jälkeen voikin sitten lähteä hakemaan lainhuutoa.

meidän.

Valitusaika päättyi tämän viikon tiistaina. Torstaiksi oli sovittu aika pankkiin, jotta voidaan siirtää rahat myyjän tilille. Tiistaista asti yritin tavoittaa kiinni niitä kaavoitusyksikön ihmisiä, joilta olisin saanut tiedon siitä, että onko päätöksestä valitettu. Hieman ennen pankkiin menoa Jii sai selville, että koko yksikkö on koulutuksessa. Onneksi pankissa asiat hoitui niin, että teimme tilisiirrot valmiiksi ja meidän tuli vain laittaa viestiä, kun tieto oli saatu. Seuraavana aamuna tieto tuli, että valituksia ei ollut tullut ja näin ollen päätös muuttui lainvoimaiseksi. Nyt rahat ovat siirtyneet ja meillä on oma tontti. Olo on kuin Nalle Puhilla: Jossain vaiheessa asumme puolen hehtaarin metsässä.

Tämä tarkoittaa myös sitä, että tänään laitan tämän blogin julkiseksi. Aikaisemmin en ole uskaltanut, koska olen pelännyt sen tuovan huonoa onnea.

torstai 6. marraskuuta 2014

hyväksytty.


Eilen tipahti postiluukusta kuori. Suunnittelutarveratkaisu on ehdoin hyväksytty. Ehtoina seuraavan lauseen sisältö: Rakentaminen on sopeutettava ympäröivään kylämiljööseen erityisellä huolella mm. rakennuksen massoittelun, arkkitehtuurin, materiaalivalintojen ja värityksen suhteen. Tämä siksi, että kyseessä on smr-alue (alueella sijaitsee maisemallisesti arvokas rakennus). Toivomme kovasti, että nämä lauseet eivät tarkoita sitä, että mikään muu ei saa rakennuslupaa kuin pieni punainen pirtti/torppa... En osaisi mitenkään kuvitella latoamme punaisena - en mitenkään.

Päätöksessä on 14 vuorokauden valitusaika. Olimme jo järjestelemässä rahojen siirtoa, kunnes välittäjä kehotti taas pistämään jarruja ja odottamaan valitusajan umpeutumista. On se vaan hyvä, että emme ostaneet tonttia yksityishenkilöltä. Ilman välittäjää olisimme jo projektin alkumetreillä kompastuneet monia kertoja.

Pankkiin on sovittu tapaaminen tontin maksua varten parin viikon päähän ja kolmen viikon päästä tavataan Kannustalo-edustajan kanssa. Tuolloin jatkamme suunnittelua.